Tekijät – meidän tarina

tekijat-tiina-riku-tr-leather-design

TR Leather Design on itsenäinen brändi, jonka lähtökohtana on suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä, laadukkaita ja käytännöllisiä nahkatuotteita ekologisuutta unohtamatta. Niitä arjen käyttötarvikkeita joita monesti pidetään itsestäänselvyyksinä. 

“Meille on tärkeää, että tuotteet ovat huolella ja koko sydämellä suunniteltuja ja valmistettuja sekä käyttämämme materiaalit ovat laadukkaita. Näiden lisäksi vaalimalla vanhaa käsityöperinnettä mahdollistuvat pitkäikäiset ja uniikit tuotteet.”

– Tiina ja Riku-

Kuka olet Tiina?

Käsityöyrittäjänä olen toiminut jo vuodesta 2009 asti, jolloin perustin Verhoomo Eleganten. Verhoilutyön ohella tein nahkatöitä kuten vöitä ja muita mittatilaustöitä kunnes tuli aika erottaa nahkatyöt verhoomosta omaksi brändiksi.

TR Leather Design (ent. Tina’s Design House) perustin alkuvuonna 2016 mutta sen alkujuuret menevät jopa 80-luvulle asti. Olen lapsesta asti piirtänyt, maalannut ja tehnyt käsitöitä. Pienenä tyttönä vietin aikaa paljon metsissä ja mökin merellisissä maisemissa luontoa tutkien. Luonnosta olenkin saanut paljon inspiraatiota tuotteisiini.

Maalaus ja piirtäminen on edelleen jatkunut ja vuonna 2024 on tarkoitus julkaista Art by Tiina P sivut, johon tulee myyntiin kortteja ja taideprinttejä kodin sisustukseen omista maalauksistani.

Vuonna 2017 osallistuin kilpailuun Kaarna nimisellä tuoteperheellä johon kuului nahkavyö sekä nahkaranneke mustana ja ruskeana. Kilpailun edetessä tuoteperheestä tuli tuomariston suosikki. Idea Kaarna tuotteisiin tuli suomalaisesta puusta männystä ja eritoten sen kauniista kaarnasta.

Nahkavöistä tuotevalikoima on laajentunut nykyään avaimenperiin, lompakoihin, laukkuihin ja sisustustuotteisiin.

Yritys on myös kehittynyt alkuajoista. Rinnalle olen saanut mieheni Rikun ja nyt olemme oikea perheyritys.

“Historia ja perinteet ovat minulle tärkeitä asioita ja on aivan mahtavaa saada olla nyt osa sinun elämääsi nahkatuotteiden muodossa.”

– Tiina-

Kuka olet Riku?

Toimin yrittäjänä Verhoomo Elegantessa ja TR Leather Designissä yhdessä vaimoni Tiinan kanssa.

Käsityöyrittäjäksi päädyin puhtaasti harrastuksen kautta josta kehittyikin minulle ammatti. Kiinnostuin nahkatöistä, kun vaimoni aloitti niiden valmistuksen ja harjoittelin niiden tekemistä hänen opastuksellaan. Taitojen kehittyessä, aloimmekin pohtimaan minun siirtymistä yritykseen töihin jolloin siitä muodostui perheyritys.

Siirtyminen käsityöyrittäjäksi oli minulle hyvin luonnollinen siirtymä. Olin tottunut jo edellisessä ammatissani tekemään käsilläni töitä, sillä tein 24 vuoden uran ravintolakeittiössä josta suurimman osan ajasta toimin keittiömestarina. Näin ollen luova käsityöammatti oli minulle jo tuttua.

-tr-leather-design

Kaikki kotimaiset nahkatuotteet suunnittelemme ja valmistamme itse käsityönä Helsingissä. 

Nahka on yksi kestävimmistä luonnonmateriaaleista. Se on myös ruokateollisuuden sivutuote ja sitä käyttämällä edistämme kiertotaloutta. Nahan yksi hienoimpia piirteitä on sen elävyys ja tarina sekä miten tarina jatkuu sinun käytössä.

Tervetuloa nahan maailmaan!

-Tiina ja Riku